Ervic on kahden tyttären yksinhuoltaja. Hän on kätilö, joka työskenteli yli kuusi vuotta filippiiniläisessä sairaalassa. Vaikka hänellä oli hyvä ammatti ja hän teki kovaa työtä, tulot eivät riittäneet päivittäisiin menoihin. Ervic lähti kuten monet muutkin etsimään parempaa toimeentuloa kotiapulaisena Hongkongiin. Siellä hän työskenteli lähes seitsemän vuotta samalla työnantajalla.
Ervic tunsi Suomen hieman, sillä hänen tätinsä, setänsä ja serkkunsa asuivat jo Suomessa. ”Olen aina seurannut, miten he pystyivät muuttamaan elämäänsä Suomessa. Rukoilin aina Suomeen muuttamista, koska halusin antaa lapsilleni paremman tulevaisuuden ja ihailin sitä, miten tätini pystyi auttamaan perhettämme Filippiineillä. Halusin tehdä saman”, Ervic kertoo unelmistaan.
Hän yritti löytää työtä Suomesta, mutta epäonnistui kerta toisensa jälkeen, sillä useimmat työnantajat etsivät henkilöitä, jotka olivat jo Suomessa ja osasivat jonkin verran suomea. Lopulta hän törmäsi Facebook-sivulle ”Työtä Suomesta”. Vaikka hän luki kaiken kahteen kertaan, hän epäröi vielä, oliko se oikeaa. Viisumin ja työluvan saaminen tähän kaukaiseen pohjoismaahan on melko haastavaa.
Ervic päätti kokeilla ja läpäisi pääsykokeen. Silloin alkoi kova työ: ”Verkko-opiskelu oli hyvin haastavaa, koska työskentelin yli 16 tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa. Työn jälkeen illalla opiskelin ennen nukkumaan menoa ja heräsin aikaisin tarkistaakseni uudestaan. Ne olivat ainoat ajat, jolloin pystyin opiskelemaan. Joskus halusin luovuttaa, koska en saanut tarpeeksi lepoa ja kieli oli vaikea. Sitkeys ja kova työ auttoivat kuitenkin läpäisemään kokeet. Sain luvan työskennellä Suomessa”, Ervic tiivistää matkansa alkua.
Ervic muutti Suomeen kahdeksan kuukautta sitten. ”Tässä maassa on upea ja kaunis luonto. Syksyn värit ja talvinen kimalteleva lumi lumosivat minut”, hän kehuu uutta kotimaataan. Hän kertoo, että Suomessa ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti. Hän oli epämukavan tuntuinen kutsuessaan esimiehiä pelkillä etunimillä. ”Kutsuin heitä useimmiten rouvaksi tai herraksi, mutta he sanoivat aina, että pitää kutsua etunimellä, koska olemme kaikki samanarvoisia.”
Elämä Suomessa poikkeaa täysin siitä, mihin Ervic oli tottunut. Hän tekee 114 tuntia kuussa, ja vapaa-aikaa jää runsaasti. Ervic asuu Luopioisissa Pälkäneellä, pienessä eteläsuomalaisessa kylässä. Paikkaa ympäröi upea luonto ja rauha. Ainoa vaikeus on julkinen liikenne, sillä maaseudulla ei ole juuri palvelua pyhinä ja viikonloppuisin.
Ervic työskentelee vanhustenkodissa. Hänen tehtävänsä on huolehtia liikkuvista, vuoteessa olevista sekä lievästä että vaikeasta muistisairaudesta tai Alzheimerin taudista kärsivistä vanhuksista. ”Tämä ei ole raskasta työtä, koska rakastan aina vanhusten hoitamista, erityisesti isoäitini. Ainoa asia, joka tekee minusta tehottoman, on kieli. Minua harmittaa joskus, kun en pysty ilmaisemaan itseäni työtovereille ja vanhuksille. Se kuitenkin motivoi oppimaan kieltä lisää, aina kun onnistun tekemään vanhuksen onnelliseksi yksinkertaisella keskustelulla tai kun onnistun tekemään sen, mitä hän pyysi”, Ervic kertoo kokemuksistaan työssä.
Tämä ahkera filippiiniläinen sanoo, että työtoverit arvostavat häntä ja että se näkyy myös palkassa. ”Ansaitsen nyt tarpeeksi lähettääkseni tyttäreni yksityiskouluun ja tarjotakseni heille päivittäiset tarpeet.”
Monet sanovat suomalaisia kylmiksi, mutta Ervic on eri mieltä: ”Olen onnekas, että sain paikan täältä, koska useimmat suomalaiset työtoverini ovat tukevia, avuliaita, iloisia ja arvostavia. He ovat todiste siitä, etteivät kaikki suomalaiset ole kylmiä. He ovat aina läsnä sekä minua että kämppäkaveriani Jessaa varten, aina kun tarvitsemme apua.” Hänellä on jopa esimerkki työtovereiden vieraanvaraisuudesta: ”Kerran asuntomme oli remontissa, emmekä pystyneet käyttämään wc:tä tai keittiön tiskialtaita. Yksi työtovereistamme antoi meidän asua kotonaan kaksi viikkoa.”
Ervicilla on selkeä visio tulevaisuudesta. Hän haluaa olla rekisteröity sairaanhoitaja Suomessa. ”Olen aina unelmoinut palaavan sairaalaan töihin. Suunnittelen myös tuoda lapseni asumaan minun kanssani Suomeen”, hän sanoo. ”Lupasin tädilleni, että jonain päivänä olen rekisteröity sairaanhoitaja, ja pidän lupauksen.” Jos Ervicilla olisi yksi toive, se olisi saada taloudellinen vakaus. ”Jumala käyttää lompakkoani nostaakseen sisarusten ja perheen elämää ja siunatakseen muita.”
Ehkä hän on matkalla unelmaansa. Suomi on kaiken jälkeen maailman onnellisin maa, joka tarjoaa upeita mahdollisuuksia Ervicin kaltaisille ihmisille, jotka ovat valmiita tekemään lujasti töitä menestyksensä eteen.